topbar

ERAKOKSI ERVASTIIN

Erakoksi Ervastiin

Erakoksi Ervastiin.
Erakoksi Ervastiin.
Erakoksi Ervastiin.
Meen, meen, meen.

Otan suunnan koilliseen. Sata kilsaa ja siellä oon.
Miehen keski-ikäisen mitta tuli täyteen.
Pienen kaupungin kuviot vaihan vielä pienempiin – pienempiin.

Erakoksi…

Sinne kylään kauniiseen Iijoen uumeniin.
Vaaran päälle rakennan hirsilinnan komian.

Saunan kuistilta maisemaa ikivanahaa ihailen – ihailen.

Erakoksi…

Uuenkarhian Passatin myyn vähiten tarjuavalle.

Aitasta vanahan Kadettin, siitä laitan auton alle.

Kannettavan tietokonneen kirveen hamaralla korjaan.

Kännykän nakkaan Iijokkeen. Siellä se hitto soikoon. Siellä se hitto soikoon!

Käyn vähän kylässä julumia puhumassa.
Koulun kauniin keittäjän aion hurmata tietenkin.

Ikäneidon ihanan. Ei se liian vanaha oo – ei vanaha oo.

Erakoksi...

 

Terhi ja Pasi Pieniniemi olivat meillä Kiimingistä kylässä vuoden 2005 tienoilla, ja tuli puhetta Ervastista, tuosta mainiosta kylästä Iijoen varrella Pudasjärvellä. Kylän asukkaista vain muutaman sukunimi ei ole Ervasti. Myöhemmin perheen lapset, Mari ja Paula, olivat keksineet, että sellainen piisi pitäisi tehdä kuin Erakoksi Ervastiin.
Tämä on siitä harvinainen tekemäni Ervastinkylä-aiheinen kappale, että se on enimmäkseen mielikuvitusta. Asuin kyllä erakkona Ervastissa vuosina 1988-92 ja ajelin vanahalla valkoisella Coupé Kadettilla. Sotkavaaran laella on Tarmo-serkun tekemä massiivinen hirsilinna.

Sellainen keski-ikäisen miehen unelmahan se on, että pääsisi vähäksi aikaa irti kaikesta erakoksi Ervastiin. Laulun päähenkilö on poikamies tai eronnut. Mutta eihän hän malta murjottaa yksin kauaa vaan heti lähtee kyläilemään ja suunnittelemaan naisen iskemistä.

 

ULUVOMAAN

Minnaa vain kyllä ahistaa. On sillä niin vaikiaa, vaikiaa.

Penalla on niin hankalaa. Ei vaimon kanssa se millään tahtois jaksaa.

Raunon työ on niin vaativaa. Onneksi kesäloma kestää viis viikkua.

Uluvomaan, suolle uluvomaan.

Uluvomaan, suolle uluvomaan.

Kuumana kesäyönä iliman vaatteita hyllyvälle mättäälle täysillä juoksemaan päästävä nyt on. Mentävä nyt on.

Minnaa vaan kyllä helepottaa, kun suden lailla se saa huutaa suolla.

Pentti ei heti muistakaan vaimuansa Riittaa niin hankalaa.

Raunon loma ei alakaiskaan, jos kerran kesässä ei pääsis se irtautumaan.

Uluvomaan…

Poijat lähti juoksemaan suolle kesken saunan aivan alasti uluvomaan, täysillä karjumaan.

Sudet kuuli kaukana kummallista mölyä.

Yksi yksi tuli kattomaan vaaranlaitaan nuuskimaan.

Serkkulikan susi säikäytti.

 

Tämä perustuu tositapahtumiin Ervastissa kesällä 2010. Erinäinen sakki erinäisillä mökeillä oli lomailemassa aivan keskellä kesää. Sitten vain alettiin uluvomaan tämän tästä. Sitä oltiin kyllä pienemmissä piireissä harjoiteltu aikaisempina kesinä, samoin kuin Lakisuolla rypemistä. ”Helevetti, että se tekkee hyvvää”, velipojankin oli pakko huokaista.

Sekin on täyttä totta kesältä 2010, että serkkutyttö Ritva näki suden vaaran laidalla seuravaana päivänä siitä, kun serkun poika Tuomas ja minä olimme aamuyöstä tehneet perinteisen suojuoksun ja ulvonnan. Laulu syntyi aika pian näiden dramaattisten tapahtumien jälkeen.

 

OPEL KADETT COUPÉ 1200 LS VM. 1969

Opel Kadettilla ajellaan aurinkoista tietä eteenpäin.
Maisemat maalaiset vaihtuvat.
Ne jaksaa kiinnostaa. Ne aina jaksaa kiinnostaa

Kauniita naisia katellaan. Lissää sahtia otetaan.
Kyläkaupan prinsessaa meijän jutut naurattaa - ne sitä aina naurattaa.

Valkoinen kaunotar viilettää maantiellä.
Tunnelma katossa la laa la laa la laa la laa - na naa na naa na naa na naa.
Valkoinen kaunotar viilettää maantiellä.
Tunnelma huipussaan - kohta päästään saunomaan.
Pian mennään saunomaan - savusaunaan saunomaan.
Na na na na naa.

Ei tule aamulla kankkusta. Siitä voijaan olla varmoja.
Setä sillon tällön sammahtaa Ylös nousee uuestaan.
Se aina jaksaa uuestaan.

Voiko olla mitään hauskempaa kuin ottaa sahtia autossa.
Maalima näyttää kauniilta. On elo hetken hienua - on elo hetken hienua.

Valkoinen kaunotar...

 

Ajelin vuosikausia juuri laulun nimen valkoisella Kadettilla enimmäkseen pitkin Pudasjärven selkosia työskennellessäni siellä. Puhokselta löytynyt raato muuttui hienoksi peliksi yhden talven aikana Erkki-isäni kanssa värkkäillessä. Kappaleella on vankka todellisuuspohja ajalta, jolloin teimme lähiretkiä isän ja Kalle-sedän kanssa Ervastinkylän naapurikyliin. Kalle osasi nauttia elämästä ja saattoi yhden Puhokselle, Puolangan Joukokylään ja Suomussalmen Näljängälle suuntautuneen retken aikana ottaa useita nousukännejä. Puolen tunnin tirsat ja kossua tai makeaa marjaviiniä taas huuleen. Oluttahan Kalle ei juuri juonut 1980-luvun lopulla, kun keskiolut oli kiellossa Pudasjärvellä. Sitten kun sitä vuonna 1988 tai seuraavana alkoi saada muun muassa Kuren kyläkaupasta, hän osti joskus Olvin Vaakunaa. ”Minä se en saata juoda kuin tätä kultakaulakaljaa.” Kului jonkin aikaa ja kaikki olutmerkit kelpasivat myös näillä automatkoilla. Toinen setäni, Lassi opetti, miten puolen tunnin matka Ervastista Kurenalle voi olla elon hienoimpia hetkiä keskiolutpullon ja muutaman brandyryypyn kera.
Tämä kappale oli alun perin Odotus, jota soitimme 1980-90-lukujen taitteessa Milla Magia -yhtyeen kanssa. Sen sanat alkoivat tuntua tympeältä ja synkältä rakkaudesta ruikuttamiselta, jollaista suomalaisessa pop-musiikissa on aivan liikaa. Tein uudet iloisemmat sanat aika pian sen jälkeen, kun aloimme Jyri-Jussi Rekisen ja Juha Seilosen kanssa soittamaan yhdessä pitkän tauon jälkeen syksyllä 2003. Pyysime vanhan tuttumme Pasi Pieniniemen mukaan ja teimme muutamia keikkojakin myöhempinä vuosina nimillä Veljekset Pohjola ja Pohjois-Pohjanmaan Joet.

Myöhemmin Odotus kuitenkin tehtiin seuraavalle Kaikki naiset -levylle alkuperäisillä sanoilla, Teija Mikkilän kauniina tulkintana ja hienona sovituksena Petri Laukan kontrabasson sekä Jamppa Heikkisen saksofonin kera.

Yleensä minulla on valtavasti sävellyksen aihioita varastossa, ja niistä kokoan uuden kappaleen kun keksin aiheen. Tämä syntyi poikkeuksellisesti suurin piirtein kerralla ja hyvin nopeasti.

 

VERKOILLA

”Verkot mentävä on kokemaan”, Liisa sanoi, ”kun järveen kerran ootte vieneet ne.”

“Jaskasta ei vaan oo mihinkään. Tuossa pörrää, kahden viikon ryyppyputkessa.”

Vain pari päivää juonut minä oon, kaikin puolin kovassa kunnossa

“Poika otettava mukaan on, melekeen aikamies, vaan ihan puhumaton se on.”

Lähetään soutamaan kaloja noutamaan.

Lähetään soutamaan ja mennään rantaan kattomaan kun lämpimässä ilimassa telekät pittää peliään riehumalla kevähommissaan.

Kaunis nainen vielä Liisa on. Kattoo mua niin kuin nainen miestä kattua vaan voi.

Ei raaka arki lannistanut oo eläväistä emäntää viiskymppistä.

“Ei taija Jaskasta taas ollakaan siihen hommaan, joka on kaikkein parasta.

Apu löytyy hyvin läheltä, samasta venneestä.”

Sen Liisa kyllä ossaa aavistaa

Lähetään…

Raivoisaa rakkautta luonnossa jokitörmällä.

Tunnelmaa huumaavaa, vaan poika seisoo rannalla.

Antaa olla vaan, olla vaan, ei voi se mitään kertoa.

Lähetään…

Ei se yhteen kertaan loppunut. Saunaan mentiin, sinne päästiin aivan kahestaan.

 

Verkoilla kertoo miehestä, joka juopotteli kaverinsa kanssa päiväkausia. He olivat vieneet verkot, ja ne piti mennä kokemaan, mutta toisesta ei enää ollut koska hän oli jo niin huonossa kunnossa. Paremmassa kunnossa oleva lähti kokemaan verkkoja kaverinsa viehättävän vaimon kanssa. Puhumaton, melkein aikuinen poika piti ottaa mukaan koska häntä ei voinut jättää kotiin, jossa isä makasi sammuneena. Tietäähän siinä, mitä voi tapahtua, kun on toukokuun lopun ensimmäisiä lämpimiä päiviä ja telkätkin ovat kosiopuuhissa nenän edessä.

Sävellys oli muhinut mielessä jonkin aikaa vuosituhannen vaihteessa. Tarina aktivoitui uuden bänditoiminnan viritessä ja kappale valmistui vuonna 2004. Kyllä, väliosassa lainataan Beatlesin Dear Prudence- ja Jellyfishin The King Is Half-Undressed –kappaleita. Oikeastaan koko osa on tyyliltään ja rakenteeltaan silkkaa Jellyfishiä.

 

MÄTTÄÄLLÄ

Korpimaa. Sieltä tavaraa saa.

Syyskesän iltapäivä kello neljätoista. Vaaran laijassa kallion kielekkeellä. Saaran sankossa ei ainuttakaan marjaa.
Terttu lähti käymään vähän kauempana kattomaan löytyskö se vanha apaja. Rauno ja Saara jäivät vaaran suojaan kahdestaan.

Se lempeä on mättäällä. Se lempeä on mättäällä. Se lempeä on mättäällä - kiihkeää ja kiellettyä - kiihkeää ja kiellettyä.

Syyskesän iltapäivä kello neljätoista vaaran laijassa kallion kielekkeellä.
Terttu tulee takaisin ja näkee Saaran sankon tyhyjän.

Ei marjan marjaa ole Raunokaan saanut. Jotakin muuta sentään, vaimo sen jo huomaa. Ja Tertun siskon Saaran naama punaisena loistaa.

Se lempeä…

Ei saara mitään voinut keski-iän charmille. Herttainen nuori nainen ja julumetun kaunis.
Ei Rauno ensimmäistä kertaa häslännyt, mutta Saaran ensimmäinen rakkaus oli hän nyt.

Piirimielisairaalaan ne Tertun täältä vyöräs. Poijalleen kortin laittoi: ”kai ne saunaan päästää”.
Saara pantiin appilaan. Ne huoraksi siellä kiusaavat.

Se lempeä oli...

 

 

Päähenkilö oli aikanaan marjametsällä vaimonsa kauniin, nuoren siskon kanssa, ja vaimo yllätti rysän päältä. Hän oli vähän sen luontoinen mies, että naiset olivat hänen kiinnostuksensa ykköskohde, eikä uskollisuudesta ollut niin väliä. Melko huonostihan siinä sitten kävi niin kuin yleensä häslätessä käy.

Kappale valmistui vuonna 2004, mutta säkeistön melodia oli olemassa joitakin vuosia sitä ennen.

Alun huudahdus on Lassi-setän keksintöä. Sen hän sovelsi Dannyn Kuusamosta jo silloin 1970-luvulla, kun siitä tuli hitti.

 

AINAKIN 400 NAISTA

Kaikilta vaimon siskoilta on kyllä tullut saatua.

Oli niitä kuusi kaunista.

Nuorimmainen tosi prinsessa.

Jopa minun ja Sirkan häissä mentiin Lainan kanssa aittaan.

Ei morsian huomannut ollenkaan, kun Laina hehkui punaisena.

Ainakin neliäsattaa, neliäsattaa.

Ainakin neliäsattaa, neliäsattaa.

Ainakin neliäsattaa, neliäsattaa.

Ainakin neliäsattaa, neliäsattaa naista on ollut mulla.

Reissutöissä pitkin pitäjää on tullut paljon saatua.

Tyttäreltä ja sen äitiltä saunan lauteilla yhtäaikaa.

Miehen vaisto ossaa kyllä  kertua, kun mahollista on saaha.

Tuoksusta sen jo tunnistaa, jos tavaraa on tarjolla – on tarjolla.

Ainakin…

Kummallista ryskettä vaimo kuuli etteisestä.

Me siellä oltiin Lainan kanssa vaan.

Ei vaimo menettänyt hermojaan. Huokas hiukan haikiana:

“Pittää siskoraukankin saaha. On ollut leskenä jo monta vuotta.”

Ainakin…

 Ainakin kaheksansattaa, kaheksansattaa.

Ainakin kaheksantuhatta, kaheksantuhatta, naista on ollut mulla.

”Ja minä en valehtele koskaan.”

 

Päähenkilö on melkoisessa humalassa kotitalonsa pirtissä ja kehuu, kuinka yksikään vaimon sisar ei ole jäänyt kokeilematta. Naisia on muutenkin riittänyt elämän varsitiellä niin poikamiesaikoina kuin myöheminkin. Vaikka yleensä miesten puheet näissä asioissa on suurempia kuin teot, ja isoimmat kalat uivat syvissä vesissä, jotenkin uskottavia hänen puheensa aina olivat.

Missä tahansa ajeltiin pitkin lähipitäjiä, tämän tästä näkyi talo, jonka kohdalla mies nykäisi hihasta ja sanoi: ”tuossakin minä kävin kerran…” Kaikkien juttujen perään tuli tietysti syvällä rintaäänellä: ”Ja minä en valehtele koskaan. Muista se, poika!”

Kappale syntyi, kun oli keväällä 2010 ostanut uuden Gibson Hummingbird –kitaran. Sormi jäi G-A-D-sointukulussa jotenkin toisen väliin, ja se meni ihan väärin. Kuvio alkoikin kuulostaa paremmalta kuin oikein soitettu. Muut melodiat ja tarina kehittyivät ympärille nopeasti.

 

JUHANNUSJUHULA

Lampi pohjaton on Kokkomutkassa. Se oottaa oottajaa.

Topi sinne meni juhannuksena aarretta kattomaan, rikkauksia ottamaan.

Kansa sannoo: vene täynnä aarteita nousee lammen pintaan, kun juhannusyön siinä valavoo eikä ajattele ollenkaan – ei muista aarretta ollenkaan.

Lammen pinta puluputtaa, ja Topi hoksaa: aarrehan se on.

Heti nousu lopahtaa, ja vene pohojaan jysähtää.

Juhannusjuhula, juhannusjuhula, juhannusjuhula riehakas nyt on.

Juhannusjuhula, juhannusjuhula, juhannusjuhula riemukas nyt on.

Väki kulukee pitkin törmiä ja käsipäivää tervehtii.

Jussi kyselee missä on emäntä, vaikka vieressähän se istuu. Tuossa kokollahan se istuu.

25 miestä savusaunassa hyvin mahtuu ne möyhäämään.

Ei turhia ressata Ervastissa juhannusjuhulassa, juhannusjuhulassa.

Painikisat saaressa aamuyöllä.

Ei tullut voittajasta selevyyttä.

poikki paukahti Lassin jalaka.

Juhannusjuhula…

Pojat venneellä lähti ne ajelemaan juhannuspäivänä.

Kauas Jongulle menivät seikkailemaan sukulaisia tervehtimään, sukulaisia kattomaan.

Ei niitä takasi ihan heti näkynyt ja ukko tuli hulluksi.

Etsintäpartio liikkeelle, hyvä ettei polliisi. No kumma, kun ei polliisi.

Juhannusjuhula…

 

Ervastissa on vuodesta 2009 lähtien pidetty julumia juhannuskonsertteja ja juhlittu riehakkaasti juhannusta. Kautta aikojen Ervastin suku ja kylän muu väkin on kokoontunut kotikonnuilleen ja mökeilleen Ervastiin viettämään juhannusta. Hauskaa on ollut ja kaikenlaista on sattunut.

Kansantarina kylällä kertoo, että Kokkomutkassa sijaitseva pieni lampi on pohjaton. Siksi siinä ei moni ole uskaltanut edes uida. Pohjattomasta lammesta nousee juhannusöinä vene, joka on täynnä kultaa ja muita aarteita. Aarteen saa, kun valvoo lammen rannalla yön mutta ei ajattele sitä asiaa lainkaan. Moni ei ole siihen pystynyt, mutta kerran yksi mies näki, kun vene oli lähes pinnassa. Sitten hän muisti, että aarre, perhana. Aarteen nousu loppui siihen paikkaan.

Seppä-Lassi-setä paini 1970-luvulla nuorten sukulaispoikiensa kanssa Vasikkasaaressa Ojalanlammilla joskus aamuyöllä. Veljenpojan Martin-Jussin kanssa otellessa hänellä meni jalka poikki, eikä se  Lassin mukaan parantunut kunnolla koskaan.

Pari, kolme vuosikymmentä myöhemmin samainen Jussi ja serkkunsa Eero lähtivät viilettämään pikaveneellä alajuoksulle ja tuntuivat hävinneen sille tielleen. Hermostuihan se Eeron isä Hannes eli Jönssi siitä, kun pojilta oli bensa päässyt loppumaan, eikä paluu käynyt ihan heti. Etsintäpartiota perustettiin ja vähän vaille, ettei jo poliisille ilmoitettu poikien katoamisesta. Eihän heillä mitään hätää ollut; rauhassa sukuloivat muun muassa Pesä-Lassi-serkun mökillä Jongulla. Saivat sitten jostakin bensaa ja urmauttivat takaisin Ervastiin.

 

VAARASAARNA

Törmä-Martti laitto jalakaan pelekät lenkkarit ja lähti juoksemaan.

Jäässä oli Iijoki, vaikka toukokuun loppu jo oli.

Juotiin Kallen pontikkaa, vahavasti se päässä kohisi.

Törmä-Martti jäälle meni. Meinas hukkua mutta pääsi yli. Se pääsi yli.

Vastapäätä joen rannalla oli hirvittävän korkia vaara.

Törmä-Martti päälle kiipesi, otti munasillaan haara-asentua.

Kaunis aamu, kaheksalta, naiset navetalta tuli, kun ne kuuli kailotuksen, kovan huudon, Martin saarnan sekopäisen – sekopäisen.

”Rakkaat ervastilaiset nyt jumala puhhuu  teille pudasjärveläiset. Jumala puhhuu. Jumala puhhuu. Jumala puhhuu.”

Seppä-Lassi istuskeli ja kuunteli kevätaamun rauhaa.

Raaka mieshän Lassi on, mutta hirviä huuto sen säikäytti.

”Katohan Hilikka, että kuka hullu huutaa tuolla. Eihän tuossa oo mittään järkiä..

No Törmä-Martti, se vanha retku. No olishan se pitänyt jo arvata.”

 Raikui kylä Martin saarnasta, kun hän varotti kauhiasta vaarasta.

Kaikki naiset ja uskovaiset saivat kuulla kaiken silloin sunnuntaina.

Toista tuntia se jaksoi paasata sanomaansa ihan pöliää.

Vihdoin viimein viinan puutteesta se älysi jo lopettaa – lopettaa.

 

Rakkaat ervastilaiset…

 

Se tuli vaaran päältä alas ja alako joen yli juosta.

Välillä jää petti alta ja näytti uhkaavalta.

 ”Apua kuolen minä kohta. Rupianpa masturboimaan.

Jos tässä kuolo minut korjaa niin kuolenpa ainakin onnellisena.”

 Ei Törmä-Martti kuollut kuitenkaan, vaan takaisin se pääsi saunaan.

”Annappa huikkaa, sitä pontikkaa vielä lisää niin jatkamme juopottelua.”

Kylä vannoi: ”Sillä retkulla ei tänne ennää ole tulemista. Turpaan tullee tosi kunnolla, jos se täällä vielä kerran näyttää naamansa – naamansa.”

Rakkaat ervastilaiset…

 

Toukokuun lopulla 1987 olimme taas mökillä viettämässä viikonloppua pienellä porukalla. Niinä aikoina Kalle-setä-vainaa ja Jaska-vainaa (r,i.p. molemmille) keittelivät pontikkaa Kallen ulkosaunassa. Maailman paras seuramies kun oli, Kalle viihtyi hyvin meidän nuorten kanssa, eikä ärhäkästä juotavasta tietenkään ollut puutetta. Mitä lie herrat olivat keitokseensa panneet, mutta se oli ihmeellistä energiajuomaa, joka pisti ihmisen liikkeelle ja valvotti koko yön läpi.

Siinähän sitä sitten saunottiin vielä kun aamu oli jo pitkällä, sunnuntaiaamu. Törmä-Martti keksi yhtäkkiä, että hänpä juoksee jään yli tuonne Jaaskamovaaran päälle pitämään puhetta. Lenkkikengät jalkaan ja menoksi. Oli siitä erikoinen kevät, että joessa oli vielä jääkansi, vaikka rannat olivat sulat. Jokin ihmeellinen varjelus siinä oli, että taatusti erittäin hauras jää kesti Martin tulla ja mennä.

Silloinen kyläpäällikkö Seppä-Lassi oli aika vihassa aamuisesta rauhan häirinnästä, eikä muutamaan vuoteen suvainnut Martin vierailuja Ervastissa. Melko pian hän tietysti leppyi, ja miehet olivat taas kavereita.

 

KUMMAJAISET

Jooseppi istui portailla ja siihen tuli piru, se oikia piru.

Koko yön sen kanssa jutteli asioista monenlaisista.

”Jos et nyt lopeta juopottelua, mukaani vien sut helevettiin.”

No Jooseppi ei tietenkään lopettanut, vaan joi joi joi

Leena Ojakylän perukoilla itkee kuollutta lastaan.

Molemmat ne kuoli aikoja sitten mutta siellä ne itkee.

Tummanpuhuvina kesäöinä sieltä kummia kuuluu.

Kalevi yksin savusaunassa istuu ja naista kaipaa.

Menninkäisten kanssa juttelee ja niihin tosissaan uskoo, oikiasti uskoo.

”Läheppä suolle uluvomaan ja rypemään”, niin ne käskee.

”Naisen saat ihan varmasti heti huomenna tai ens viikolla”

Autiotalon alakertaan kuuli isä ja poika puhetta ja kolinaa sieltä jostakin ylhäältä.

Eipä siellä ketään ollut, ei elon merkkiä.

Kummien kylä ja kummajaisten, on kylä kummallisten ihimisten.

Kummien kylä ja kummajaisten, on kyllä kummitusten ja kummien ihimisten.

Murinaa kummallista kuului maan alta tanssireissulla, riijuuretkellä.

Pojat kun yöllä pyörillä ajoivat kummitusmutkassa Jänistienhaarassa.

Kaikenlaista on siellä näkynyt samassa paikassa pelottavassa.

Kirkkoväkiä lumessa kävelee iliman jäläkiä, ei jäläkiä niistä jää.

Vähän kauempana Pesonen näki vaaliapukusen ihanan naisen kulukemassa kynttilän kanssa tien laijassa menemässä, mutta leijui se ilimassa.

Ronkainen venneeseen pohojalle meni makaamaan ressun alle.

Kosken laski kylän halaki ja ihimiset näki, kaikki ne näki.

”Nyt se päissään komunnut on ja tippunut jokkeen, hukkunut koskeen.”

”Mitä ne miehet täällä touhuaa, hehhehheh”, nauroi se niille, naaraajilleen.

Tervahautojen teräsvaareille Seppänen laulaa.

Se esi-isiensä henget tuntee ja niille juttelee.

Niiltä hyviä juttuja kuulee ja kylällä kertoo.

Kummien kylä...

 

Ervastissa sanotaan kummituksia kummajaisiksi. Muualla kummajaiset voivat olla myös kummallisia tai omituisia ihmisiä. Jokainen tarina tässä on tosi.

Kummitusmutkassa Jänistienhaarassa Jongulle menevän tien risteyksessä on nähty ja kuultu kummituksia aina. Paikasta on kuulemma muinaisina aikoina renki löytynyt hirtettynä.

Jaaskamovaaran juuressa Puolangantiellä 1990-luvun alkupuolella serkkupoka Kake näki valkopukuisen naisen haamun kävelevän kynttilän kanssa Ojalan kohdalla levähdyspaikalla, joka sittemmin poistettiin. Niin kovasti häntä pelotti kevättalvinen aamuöinen näky, että ei jäänyt katselemaan ilmiötä kovin pitkään vaan kaasutti lujaa kohti työpaikkaansa Syötteellä.

Kappaleen säkeistön a-osan kitarasoinnut ovat ensimmäinen niin sanottu sävellykseni ikinä. Ennen kuin tiesin soinnuista yhtään mitään, sain sormeni taipumaan Fmaj7:aan ja Amaj7:aan. Kehittelin siihen sanoitusta, jossa haaveiltiin eräästä lukion rinnakkaisluokan ihastuksesta. Varsinainen melodia ja uudet sanat tulivat noin 30 vuotta myöhemmin.

Tässä kappaleessa yllätän itseni hyvin progejatsahtavalla bassosoolololla, vaikka en ole ikinä pitänyt bassosooloista saati sooloista enkä progestakaan (lukuun ottamatta Wigwamia) ja kaikkein vähiten jazzista.

 

HÄNEN KANSSAAN SAUNASSA

Köyhästä maasta antaa Hän pottuja palion. Sadon niin valtaisan.

Saunassa löylyt rauhaisat puolison kanssa suopi Hän makoisat.

Saunassa Hänen kanssaan.

Saunassa Hänen kanssaan.

Saunassa Hänen kanssaan.

Autuuden saan.

Autuuden.

Kuuleppa Kalevi, sahtia paa. Vilijasta juomaa maittavaa nauttia saa.

Soivat mustat urut.  Kiukaan mustat urut.

Unhoittuvat arjen huolet ja surut.

Soivat mustat...

Köyhästä maasta kasvaa ain maukasta vilijaa mahtavaa. Antaa Hän.

Saunassa Hänen kanssaan...

 

Voi sanoa, että vuonna 2011 enimmäkseen virsiä soittanut yhtyeemme Parat (Juha Valppu, laulu ja kitara, A. Ervasti, basso ja Oulujoe, rummut) oli tälle kappaleelle suuri vaikutin.

Aivan aluksi tapailin Egotripin Matkustaja-kappaleen sointuja. Jostakin syystä aloin käännellä soinnutusta päälaelleen ja hidastaa tempoa. Yhtäkkiä minulla oli aivan uusi kappale, joka kuulosti virreltä.

Sitten menin kaivamaan pottuja, joita myös syksyllä 2011 tuli surkeasta maastamme aivan järjetön määrä. Siinä kuokkiessa alkoivat melodiaan iskeytyä sanat ”köyhästä maasta…”

 

PIRUN KANSSA SAUNASSA

Kävelin kerran tien risteykseen. Tuli Paholainen vierelleni.

Se sanoi: Voi voi voi tätä Pirun elämää. Saunaan kun vain pääsisin – saunaan jos tässä pääsisi.”

Olin juuri pannut savusaunan riittymään. Sanoin: ”Tule vaan kaveriksi kylypemään. Sinne ei ole muita tulijoita ja aion saunoa kauan – aion saunoa koko illan.”

Piru tuli savusaunaan ja alako löylyä lyömään.

Piru tuli savusaunaan eikä halua mennä pois.

No oli Belsebuubi innoissaan: ”täällähän kuumempaa kuin kotona”.

Vastahousu ryhtyi vastalla vastomaan, aivan hirviästi huitomaan – kauhiasti huitomaan.

Oli pakko juosta avantoon, mutta vieras pysy saunassa.

Se löi entistä kovemmin löylyä. Punanahka alako hehkua, kun soitti Piru saunan urkuja.

Piru tuli savusaunaan …

Se viimein malttoi vähän jäähytellä ja alako lepposasti jutella:

”Kuule ihiminen on luonnostaan paha ja se syvällä on sielussa – paha syvällä se on sielussa. Minä esiin kaivan sen nyt sinusta. Saat palion rahhaa ja kunnioitusta. Mutta palion sinun täytyy myös antaa: suurin piirtein koko elämä -  käytännössä koko elämä.”

Sanoin: ”Nyt saat Vihtahousu häipyä. Kiitos palion saunaseurasta.” Alako punainen ukkeli hälävetä. Hiilihangon jätti se vain muistoksi – hiilihangon jätti Lempo palakaksi.

Piru tuli savusaunaan...

Piru tuli savusaunaan ja sain sen manattua ulos.

Piru tuli savusaunaan mutta se nauroi mennessään.

 

Kun aloimme soittaa Oulujoen, Pasi Pieniniemen ja Jyri-Jussi Rekisen kanssa Veljekset Pohjola –nimisenä bändinä syksyllä 2003, oli ensimmäisiä harjoittelemiamme kappaleita Jyri-Jussin tekemä Piru tuli rokkibändiin.

Jossakin vaiheessa pyysin lupaa saada säveltää kappaleen uudestaan, koska Jussin bändi sitä ei soittanut, eikä alkuperäinen sävellys ollut mielestäni tarpeeksi melodinen. Sitten sain jostakin mielen sopukoista päähäni, että mitähän tapahtuisi jos Piru tulisi savusaunaan. Tein uudet sanat uuteen omaan sävellykseeni. Jyri-Jussin kappaleesta lainattiin vain aloitus “kävelin kerran” ja tarinan rakenne. Siitä harvinainen kappale Erakoksi Ervastiin -levyllä, että se on täyttä mielikuvitusta.

Jyri-Jussi pääsee esittämään kappaleessa Pirua ja onnistuu loistavasti.

 

AVANTOON!

Kyllä elämä ossaa ahistaa ja lyyä niin päähän raskaalla käjellä.
Pomo töissä jaksaa pompottaa. Vaatii enemmän samalla palkalla.

Ei naiset jaksa musta innostua. Onko niistä ees mittään ilua?

Jos on tosissaan nuin vaikiaa, eikä meno meno maistu ollenkaan, kokkeileppa jottain uutta ja hyvältä tuntuu taas.

Avantoon! Hyppää jo avantoon! Ala mennä avantoon!
Saunasta avantoon!

Hyvältä tuntuu heti kerralla; aivot toimivat uuella innolla.
Se on raskaan luokan huumetta mutta täysin terveellistä.

Riippuvuuttakin se aiheuttaa: vetteen aina on pakko päästä uuestaan.

Hyvvää olua ja terveyttä. Lissää ressinsietokykyä. Töissäkin jaksat mitä vaan, kun avantoon päästä saat.

Avantoon! Hyppää jo avantoon! Painu jo avantoon! Nyt mennään avantoon!

Jokkaista kai joskus kaikki vähän väsyttää.
Meeppä kuule saunaan ja syöksy sieltä avantoon.
Sen jäläkeen pari kaljaa niin elämä tuntuu hetken hienolta.

Avantoon! Nyt mennään avantoon! Painu jo avantoon! Mennään jo avantoon! Nyt mennään avantoon! Saunasta avantoon! Saunatta avantoon! Munasillaan avantoon! Ilikosillaan avantoon! Tissisillään avantoon! Mennään jo avantoon! Ala mennä avantoon!

 

Pitäähän se avantouinnista kertova laulu olla. Sävellys on melkein täysin otettu vanhasta, masentavasta kappaleestani, jossa ruikutettiin surkeasti naisen perään. Siinä kerrottiin tarina naisesta haaveilevasta miehestä, joka saa kyllä naisen huomion kiinnitettyä itseensä mutta suhteesta ei tule mitään.

Sävellys on vuoden 1990 kieppeiltä ja uusi avantoaiheinen sanoitus 2000-luvun positiiviselta kaudelta. Kohta ”Jokkaista kai joskus...” paljastaa, mikä on elämän perimmäinen tarkoitus.

 

HULLU MARJA-LIISA

Yksin on yksin on Marja-Liisa. Alla juhannuskoivun hän istuskelee.
Nuoremmat siskot on lähteneet miestensä mukana maailmalle.
Kaunis on kaunis on Marja-Liisa, vaikka on viiskytäkuus vuotta jo.
Kelevannut kyllä ois kelle vaan. Kelevannut sille ei kukaan koskaan

Kun kiihko iskee ajoittain, on päästävä purkautumaan ja metsän suojaan naisen raivo tyhjentämään, puhdistamaan -  paineet pois päästämään.

Juhannusöinä hän tanssii ja laulaa ja suopellon laijalla alasti huutaa.
Se on kaunis Marja-Liisa - niin kaunis Marja-Liisa.
Kylälle kuuluvat äänet nuo kauas ja ihmiset tietävät kuka se on: Se on hullu Marja-Liisa. Niin hullu Marja-Liisa se on.

Mies metsässä juoksi ja Marja-Liisa. Kohtaus herkkä kuusen alla.
Tarpeeksi pitkälle päästänyt ei. Halunnut ois mutta ei tohtinut.
Katumus katkera Marja-Liisan ruumista jäytää ja syäntä syö.
Kokemus rinnassa tuntuisi nyt. Uuestaan ei tule tilaisuutta.

Lauantaina saunassa saa hän hieman lohtua ja vastan kanssa oikein antaumuksella saa purkautua - paineita pois päästellä.

Juhannusöinä hän...

 

Laulu kertoo ihastuttavasta yli 50-vuotiaasta vanhoilliseen uskonlahkoon kuuluvasta vanhastapiiasta, joka on tehnyt tietoisen valinnan, eikä ole ryhtynyt miesten alistamaksi lapsentekokoneeksi. Silloin ainoa vaihtoehto on jättäytyä elämään ilman parisuhdetta.

Elämä ilman minkäänlaisia miessuhteita on rankkaa, ja sitä pitää purkaa huutamalla ja hillumalla erämaassa. Ja saunomalla vastan kanssa.

Keksittyhän tämäkin tarina on, vaikka jonkinmoisia eläviä esikuvia henkilöille voi olla olemassa.

Kappaletta veivattiin Hankivaaran Jarmon kanssa savusaunareissulla Ervastissa kesällä 2004. Jarmo ehdotti, että vaihtaisin väliosaksi alun perin suunnittelemani kohdan kertosäkeeksi. Paljon parempi tuli.

 

ANNA JOULUN TULLA

Lohi on pyyetty, suolaan jo laitettu.

Potut on kuorittu, laatikot paistettu.

Kuusi on kaajettu, kottiin se on kannettu.

Joulukuusi hankittu.

On joulukuusi hankittu.

Kinkku on ostettu, kohta se on paistettu.

Hyasintit haisteltu, kynttilät laitettu.

Rahat on tuhulattu, köyhätkin autettu.

Köyhät on autettu. On  köyhiä autettu.

Anna joulun jo tulla.

Anna joulun jo tulla.

Anna joulun jo tulla uuestaan tänäkin vuonna.

Sauna on putsattu, seinätkin kuurattu.

Sahti on hankittu, jäähtymään laitettu.

Pukki on palakattu, lahajat kaikki laitettu.

Lahajatkin hankittu.

Lumet on kolattu.

Linnut on ruokittu. Gögit on nautittu. Piparit maisteltu.

Rahat on tuhulattu, köyhät on autettu.

Köyhät on autettu.

Anna Joulun jo tulla…

 

Levyn uusin kappale, joka syntyi joulua 2011 valmistellessa. Jouluhan on vuoden mahtavin juhla, jota alkaa odottaa jo juhannuksena. Laulu kertoo vilpittömästi joulun odotuksen ja valmistelujen hienoista hetkistä. Ironian piikkiäkin voi tarkkakorvainen havaita.

 

MENNINKÄISTEN JOULUMAA

Lunta sattaa hilijallensa jouluisessa tunnelmassa illan sinihämärässä. Millaista on Ervastissa?

Joulun taikamaailmassa menninkäiset kuusen alla riemuitsevat innoissansa joulunalusjuhulissansa.

Ihmeellinen taikamaa on siellä Sotkavaarassa.

Sinne tahdon aina matkustaa taas kerran tänä jouluna.

Sotkavaaran mettätiellä verraton on lymypaikka.

Pitkät kuusenoksat luojan tarjuavat parhaan suojan.

Pieni nuotiokin pallaa. Syö ne siellä savukallaa.

Koitappa vaan niitä nähä, aivan heti häviävät.

Ihimeellinen…

Pa-paa-paa-paa-pa… 

On menninkäiset joulun vietossa Sotkavaaran laijan kuusikossa.

Ja mökissä on kumman hilijaista.

Pa-paa-da-daa-daa-daa-daa-da-daa-daa.

Muista kun oot joulusaunassa niille kunnon löylyt roimasta.

Saat vuojen olla taas rauhassa

Pa-paa-da-daa-daa-daa-daa-da-daa-daa.

 

Ihimeellinen…

 

Ervastissa meidän mökillämme on oikeasti menninkäisiä. Siihen viittaa myös  Kummajaiset-kappaleen Kalevista kertova osuus. Kalevi olen tietysti mina. Kerrankin näinkin yhden vilahtavan mökin pihalla ohitseni, kun asuin siellä vakituisesti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa.

Menninkäiset pitävät huolen, että ihmiset eivät heitä näe. Ääniä kyllä kuuluu koko ajan paitsi joulun aikana. Silloin he lähtevät vähän matkan päähän Sotkavaaran laidan pitkäoksaisten kuusten suojaan viettämään joulua ja nuotioimaan. Välillä he käyvät kivipelloilla viettämässä kirmausjuhlia.

Jos sen virheen menee tekemään, että mökillä ollessaan ei roimauta menninkäisten kunniaksi kunnon löylyjä savusaunassa, menninkäiset suuttuvat eivätkä seuraavana vuonna suojele piruilta ja kaikenlaiselta muulta pahalta.

Suuttuminen seuraa myös silloin, jos ei savusaunoja lämmittäessä ota riittävästi sytytysvarmistusryyppyjä brändypullosta ja kilistä menninkäispatsaan kanssa. Saunan jälkeen pitää tietysti ottaa kiitosryypyt ja kilistää menninkäispatsaan kanssa.